Arkistojen aarteita: Kirintövaara-Karitunturi-Riisitunturi 30.6.-2.7.2017

Kesäloman aloituksena toteutettiin pitkään mielessä muhinut uusinta kävellä UKK-reittiä Kirintövaarasta Karitunturin kautta Riisitunturille. Edellisestä kerrasta olikin jo seitsemäntoista vuotta aikaa. Karhunsyötiksi mukaan lupautuivat Ella-Noora ja Pihka-lappalainen.

Viimeiset kiiretunnit työpaikalla vaihtuivat parissa tunnissa edessä aukeavaan polkuun. Auto parkkiin Karintövaaran parkkipaikalle, rinkka selkään ja jalkaa / tassua toisen eteen. Tavoitteena kävellä valoisassa kesäillassa n. 7km Karitunturin kainalossa olevalla Ahmatuvalle.

Iltapäivän sade oli tauonnut, ja mukavanoloinen, aika vähällä käytöllä ollut polku vei eteenpäin...

Maisemista tuli räpsittyä kuva jos toinenkin, ja usein vasta kotona huomaa, mitä tulikaan saaliiksi; punaturkkinen kettuhan se sieltä kiven kupeelta kurkistaa! Pihka kyllä huomasi ketun, mutta vasta muutamaa minuuttia myöhemmin (onneksi näissä digiajan kuvissa on kuvaustiedot tarkistettavissa myöhemminkin).

Kesä oli niin paljon myöhässä, että elättelin toiveita siivekkäiden pikku-ystävien puutteesta, mutta hyvinkin olivat kesäkuun koleudesta huolimatta kuoriutuneet...









Kuoppavaaran laelta alkoi maisematkin pikkuhiljaa aueta.

Sitten viime käynnin opasteiden määrää oli lisätty. Niistä olikin mukava tarkastaa matka etenemistä. Puhelimissahan on kaikenmaailman kartta- ja paikannusohjelmat, mutta tälläkin reissulla kuljettiin ihan vanhanajan paperikartta kädessä. Hyvin merkityllä reitillä ei juuri kompassia tarvitse, vaikka sekin kyllä rinkan kätköistä löytyi.

Vielä ei tässä kohtaa tarvetta suuremmalle levolle ollut, joten Kuoppavaaran laavu ohitettiin pysähtymättä.

Retkeä suunnitellessani törmäsin tietoon, ettei tällä paikalla ole juomavesipaikkaa. Viereisessä purossa oli kolean alkukesä jäljiltä kyllä vettä, mutta lienee paikalleen keittää se ennen käyttöä.

 Illan patikointiosuuden puolivälissä...












Pitkospuita oli reitillä uusittu, mutta silta oli jäänyt vähän könölleen.

Vaikka oltiin juuri astumassa heinäkuun puolelle, loisti luonto alkukesäistä vihreyttä.

Hilla kukki komeimmillaan, eipä ainakaan ollut liian aikaisessa!

Metsähallituksen pojat (ja miksei naisetkin!) on olleet ahkerina, kiitos kunnostetuista pitkoksista!

 Matka jatkuu...












Kantokääpä jatkaa sitkeästi kasvuaan, vaikka sen maailma on keikahtanut vaaka-asentoon.

Pikku Karitunturi häämöttää puiden lomasta...

Polku käy välillä kosteammaksi; huomaan, että jalassa muuten niin mukavat, vuosia palvelleet vaelluskengät eivät enää pidäkään vettä.

Pikku Karitunturin laelta maisema avautuu taas ja maalliset murheet unohtuvat!

Laskevan auringon säteet punaavat maisemaa.

Kari-Riisitunturin alueelle tyypillisiä rinnesoita oli joka lähtöön.

Ja niitä pitkoksia täällä todellakin osaa arvostaa! Lahot pitkokset saavat aikaan paitsi kenkien kastumisen (hmm. oma kenkävalinta auttaisi tietysti parhaiten!), myös luonnon kulumisen, kun sivu-urat leviävät aina vain laajemmalle.

 Muutaman tunnin patikoinnin jälkeen yösija alkaa olla jo aika lähellä...

Ahmatupa on kaksiosainen autiotupa, joten toivoimme mahtuvamme karvaisen kaverin kanssa katon alle. Toki olin ottanut louevaatteen mukaan, jos kämppä olisi täynnä allergisia kansssakulkijoita.

 Vain yksi kulkija oli lisäksemme nauttimassa erämaan rauhasta, joten saimme valloittaa toisen puoliskon itsellemme.



Aamulla oli aikaa tutustua kämpän ympäristöön...

Matka jatkuu yhä ylöspäin kohti Isoa Karitunturia.. Jotakin ei-erämaista tarttui kuvaan:)

 Karitunturin valloitus...












Päivätupa Karitunturin laella.

 Lumilapio oven pielessä muistuttaa muistakin vuodenajoista.

Tunturissa kukki suokukka...

 ...ja mustikka.

Kitkajärven takana siintää Ruka.

Karitunturin alla reitti sivuaa nimetöntä lampea.

Päivä alkoi toden teolla lämmetä, kantokäävälläkin lienee hiki (tai sitten se vain pisaroi nestejännityksen vuoksi;))

Seuraavakin nyppylä oli nimetty tunturiksi:

Uskolliset karhunsyötit johtivat joukkoamme...

Taas saimme ihailla (ja kokea) rinnesoiden runsautta.

Oisiko naaras järripeippo tässä?

Rytitunturin kivikkoista maisemaa:

Ja rinnesoita (kunnostetuiila pitkoksilla!):

Pihka lepotauolla.

Välivaara Rytitunturin ja Koljatinlaen välissä.

Koljatin laavulle eväs- ja lepotauolle.

Huomaavaiset kanssakulkijat opastavat toisia, Kiitos!

Oksien suojissa...

Koljatinlaen näkymiä:

Väritaidetta tunturin alapuolisella suolla.

Kaveri yrittää maastoutua...

Taas noustiin laelle, tällä kertaa Kirkkotunturille. Nousua ei edes oikeastaan huomannut...

Kynttiläkuusikkoa, reissun omalla tavallaan rankin osuus edessä: ylös, alas jyrkkiä rinteitä...

Hissukseen, luonnosta nauttien...

Liittolampi, jonka koilliskulmalla laavu odotti taivaltajia.

Tälle päivälle tuli taivallettua vajaa 13km. Muita kulkijoita ei taaskaan näkynyt...

...saimme siis majoittua keskenämme.

Illalla jaksoi vielä vähän tutustua ympäristöön ja verrytellä koipia ennen nukkamaan menoa.

Alkuillasta alkoi sääsket inistä leirin liepeillä, joten rakenneltiin kituen palava lehmituli, joka piti itikat loitolla...

Auringon mentyä mailleen oli liian kylmä jopa sääskille. Itse olin arponut kevyemmän rinkan ja lämpimämmän makuupussin välillä, ja päätynyt sitten nukkumaan torkkumaan ohuella kesäpussilla. Olisinpa tietysti jäänyt paitsi näistä hienoista (ja koleista) yöllisistä hetkistä, jos olisin sikeämmin nukkunut.

Auringon alkaessa nousta, nousin minäkin lämmittelemään ja kävin kävelemässä lähimailla ilman reppua.

 Sitten reppu selkään ja menoksi! (tämän reissun ainoa selhvie)

Pihka aamu-uinnilla.

Raate

Yksi reitin maastollisesti mielenkiintoisimmista paikoista; Hevonharja:

Kapea ja jyrkkörinteinen harjanne

Hevosharjan jälkeen maasto tasoittui alavaksi. Vielä pari kilometriä evästauolle...










Rentukka puron varressa

Koivuruukun kasvatti:

Matka joutuu aurinkoisessa aamussa...







Uudellalammella uiskenteli yksinäinen edelliskesäinen joutsen...

Evästaukopaikka laavulla.

Kuukkelilla on mainio suojaväri:

Seuraava etappi Riisitunturin huippu!

Polkuja on alettu viime vuosina päällystää murskeella. Eihän se alkuun ihan mukavalta silmään näytä,

mutta käytetyimmillä reiteillä se lienee välttämätöntä maaston kulumisen ehkäisemiseksi.

Maisemaa Riistunturilta länteen päin...

Huipulta lähtee polku jos toinenkin... Sopivia päiväpatikointiin tai osaksi pidempää reissua.

Riisitunturilta maisema pohjoiseen Pikku-Riisitunturille ja sen kuvetta kiertävälle polulle.

Maastoutuja:

Sielikkö

Hyvin vanhat kengät minut näihin maisemiin kuljetti!

Järrikoiras huipun huipulla

Nuorta kasvua...

...toiset vielä kruunun suojissa...

Heijastuksia:

Sileäksi hioi jää kallion ja nyt saamme tuotosta pitkin astella...

Ei anneta periksi! Murskeen altakin pienet ponnistaa...

Riisitunturin huipulta on vain pieni 1,7km huikonen alamäkeen parkkipaikalle, jonne olimme tilanneet kyydin meitä hakemaan. Tämän päivän matkaksi kertyi pyöreästi 8km.

Monet ihmiset kotimaasta kuin ulkomailtakin olivat lähteneet huiputtamaan helposti saavutettavaa Riisitunturia. Onneksi peremmällä metsässä saimme vaeltaa kaikessa rauhassa. Kiitos karhunsyöteille mukavasta matkaseurasta!